fbpx
Siirry suoraan sisältöön

KOTOISA TARINA

Ihanaa, että löysit meidät, toivottavasti viihdyt!

Olen Paula Rissanen, yrittäjä, äiti ja eläinten ystävä. Eläimet ja yrittäjyys ovat olleet tärkeässä roolissa elämässäni pienestä saakka: kasvoin lypsykarjatilalla eläinten ympäröimänä. Yrittäjäksi ryhdyin parikymppisenä, ensin hiusalalle ja myöhemmin verkkokauppiaaksi.

Nuoruudestani lähtien koiraharrastus on ollut tärkeä osa elämääni, lähellä sydäntäni ovat agility, nosework ja koiranäyttelyt. Omia koiria on tällä hetkellä kolme, rotuina papillon ja australiankelpie. Minulla on myös kennelnimi ja olen kasvattanut pari papillonpentuetta. Nuoruuden aktiivinen hevosharrastus jäi oman hevosen kuoleman ja elämän kiireiden myötä, mutta myöhemmin palasin harrastuksen pariin. Kotipihassamme asuukin tällä hetkellä pari ponia ja hevonen ja eläinlaumamme tuore tulokas on siamilaiskissa Mau.

Haluan tarjota omille lemmikeilleni mahdollisimman puhtaita, turvallisia, lähellä tuotettuja tuotteita ja näin säilyttää myös työtä Suomessa.
Sen vuoksi perustin Kotoisan, verkkokaupan jossa myydään vain kotimaisia tuotteita lemmikillesi.

Onko sinulla ehdotus uudeksi tuotteeksi kauppaamme? Mitä kaipaat valikoimaamme? Lähetä ideasi: toimisto@kotoisakauppa.fi.

Paula

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan